Osallistu keskusteluun Twitterissä #uusijuoni
Ratkaisu

Vaatteet osana kiertotaloutta

Omaisuuden karsimisesta on tullut trendikästä. Yhä useampi haluaa päästä eroon turhasta tavarastaan, mutta miettii miten tehdä se ympäristöä kunnioittaen. Arvioiden mukaan Suomessa syntyy vuosittain tekstiilijätettä noin 55 miljoonaa kiloa. Ketjuliikkeiden tiuhasti vaihtuville mallistoille ja niiden tukemalle vaatteiden massatuotannolle on syntynyt vastareaktio: ihmiset haluavat olla tyylikkäitä, mutta kuluttaa mahdollisimman eettisesti.

Yhden vaihtoehdon eettiselle kuluttamiselle tarjoaa We Started This, tuttavallisemmin WST. Se on laadukkaiden second hand vaatteiden kauppa. Alun perin verkkokauppana toimineella WST:llä on nyt myös oma liike Espoon Iso Omena –ostoskeskuksessa. WST haluaa omalta osaltaan rakentaa kestävämpää vaateteollisuuden ekosysteemiä.

Sara Nyyssölä, yksi WST:n perustajista kertoo, että tärkein syy WST:n perustamiselle kaksi vuotta sitten oli halu tarjota vaihtoehto uusien vaatteiden ostamiselle. ”Maailma on pullollaan vaatteita ja ylikulutus on suuri ongelma. Haluamme olla aito vaihtoehto ketjuliikkeiden massamuodille. Myymme hyvälaatuisia, hyvistä materiaaleista ja hyvin leikkauksin tehtyjä vaatteita, joita alkuperäinen omistaja ei syystä tai toisesta enää halua pitää, mutta joille kuitenkin on mahdollista löytää uutta käyttöikää toisesta vaatekaapista.”

Vaatteet, joita WST myy, tulevat asiakkailta. Asiakas saa myydystä tuotteesta puolet. Vaatteita olisi tulossa myyntiin paljon enemmän kuin pystymme ottamaan, Nyyssölä kertoo. Kun vaate tulee meille, teemme kuntokartoituksen ja annamme hinta-arvion vaatteelle. Sen jälkeen lähetämme vaatteiden tuojalle dokumentin, jossa on hintaehdotus kaikille hänen tuomilleen vaatteille. Mikäli vaate ei mene kaupaksi, se joko palautetaan asiakkaalle tai toimitetaan keräykseen, Nyyssölä kuvailee. Vaatteita viedään kuitenkin keräykseen vain vähän, sillä kyseessä on hyvälaatuisia vaatteita, jotka kiertävät tehokkaasti WST:n asiakkaalta toiselle.

WST edustaa skandinaavista tyyliä ja suosituimpia merkkejä ovatkin ne, joita suomalaiset muutenkin suosivat: Marimekko, Nanso ja muut suomalaiset sekä pohjoismaalaiset brändit. Ainoa tarkka rajaus on, että WST ei ota pikamuotiliikkeiden vaatteita myyntiin.

WST:n kaksivuotinen historia on ollut vaiheikas. Vuonna 2014 yritys voitti Aaltoes:n Summer of start-ups –kilpailun. Tänä vuonna voitettu Citycontest –kilpailu mahdollisti kolmen kuukauden ilmaisen liiketilan Iso Omena –kauppakeskuksesta. Niin ikään tänä vuonna WST julkaisi second hand -malliston Marimekon kanssa. Mallisto koostui Marimekon työntekijöiden käyttämättömiksi jääneistä vaatteista.

Linkit

We Started This –second hand vaatteiden nettikauppa (verkkosivusto)

Muotibisnes tarvitsee oman tähdelounaansa (blogikirjoitus)

Kierrätysvaate voitti paikan kauppakeskuksessa (uutinen)

Rekki (second hand -vaatteiden kauppapaikka)

Tyylitoimisto (stailauspalvelu verkossa)

Service based business models & circular strategies for textiles (Sitran selvitys)

 

comments powered by Disqus