Osallistu keskusteluun Twitterissä #uusijuoni
Ratkaisu

Sote-palvelut hyvinvointiasemalta

Etelä-Karjalan terveysasemat muuttuvat pikkuhiljaa hyvinvointiasemiksi. Vuoden 2014 aikana kolme Eksote-alueen (eli Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin) terveysasemaa laajensi toimintaansa ja muuttui hyvinvointiasemaksi. Perinteisten terveysasemien palveluiden lisäksi asemilta saa nyt sosiaalipalveluita ja muuta terveyttä tukevaa toimintaa. Hyvinvointiasemalla asiakkaan ongelma saattaa hyvinkin ratketa lääkäriä paremmin sosiaalityöntekijän avustuksella. Hyvinvointiasemalla voi lisäksi osallistua esimerkiksi eri järjestöjen pitämiin neuvontatuokioihin. 

Hyvinvointiasemamallin tavoitteena on uudenlainen sosiaali- ja terveydenhuollon avopalvelumalli. Eksote on noin 133 000 asukkaan ja yhdeksän kunnan kuntayhtymä. Hyvinvointiasemien avulla harvaanasutuilla alueilla on mahdollista säilyttää asiakkaiden lähipalvelut kutakuinkin ennallaan.

 

Hyvinvointiasemat avataan Lemillä, Lauritsalassa ja Ruokolahdella (uutinen)

Eksoten hyvinvointiasema avautuu Ruokolahdella (uutinen)

Lemi ja tekemisen meininki: Lemin hyvinvointiasema 2014 (blogi)

comments powered by Disqus