Osallistu keskusteluun Twitterissä #uusijuoni
Ratkaisu

Päättäjille tuoreita silmiä talouteen

Sitra kokoaa yhteen yhteiskunnan eri alojen päättäjiä koulutukseen, jossa he yhdessä pohtivat kestävän talouden tulevaisuuden haasteita. Osallistujat valitaan laajasti niin politiikan, hallinnon, liike-elämän, tutkimuksen kuin mediankin joukosta.

Tällä hetkellä yhteiskunnan talouskeskustelu painottuu erityisesti taloudellisen kestävyyden haasteisiin, euroalueen tulevaisuuteen ja julkisen talouden velkaantumiseen. Tulevaisuus ei kuitenkaan voi rakentua kestävälle pohjalle, jos vain nämä näkökulmat huomioidaan.

Kestävän talouspolitiikan johtamiskoulutuksessa keskusteluun halutaan ottaa mukaan talouden pitkäjänteinen tarkastelu, joka huomioi myös ekologiset ja sosiaaliset näkökulmat, kuten maapallon kantokyvyn ja työelämän.

Koulutuksen tavoitteena on vahvistaa päättäjien kykyä tarttua yhdessä kestävän talouden tulevaisuuden haasteisiin. Koulutuksen selkäranka on osallistujien jaettu asiantuntemus ja ajatustenvaihto, jotka avaavat uusia näkökulmia ja mahdollistavat yhdessä oppimisen.Koulutuksia järjestetään kaksi kertaa vuodessa.


Kestävän talouspolitiikan johtamiskoulutus kannustaa uuteen johtajuuteen (verkkosivu)

comments powered by Disqus